Dixie Harlem keikkailee Aurinkorannikolla Jyväskyläläinen 7-miehinen Dixie Harlem - yhtye keikkailee viikolla 9 Aurinkorannikolla. Yhtye perustettiin vuonna 1992 silloisen maaherra Kalevi Kivistön aloitteesta alun perin vain yhtä keikkaa varten. Kun soittaminen tuntui mukavalta ja bändin jäsenten kemiat kolahtivat kohdalleen, bändi päättikin jatkaa toimintaansa. Ja on jatkanut sitä 20 vuotta. Osa bändin jäsenistä on vaihtunut vuosien varrella, mutta nykyinen kokoonpano on vakiintunut jo useita vuosia sitten. Alkuperäisiä jäseniä on bändissä kolme. Yhtye on esiintynyt useilla jazzfestivaaleilla, joista mainittakoon Jyväskylä Summer Jazz, Imatra Big Band Festival, Kouvolan Dixiepäivät, Kemijärven Ruskaswing ja Helsingin Classic Jazz. Lisäksi yhtye on konsertoinut ahkerasti jazzklubeilla ja moninaisissa juhlatilaisuuksissa. Vuonna 1997 yhtye julkaisi levyn Tien päällä: livenä studiossa. Dixie Harlemin vierailevina solisteina ovat olleet mm. Antti Sarpila, Maria Lund, Rauni Pekkala ja Pentti Lasanen. Hengellisen jazzmusiikin ohjelmiston yhtye esitti ensimmäistä kertaa kirkkokonsertissa kesällä 2008. Aurinkorannikolla bändin ohjelmisto koostuu svengaavista tutuista ikivihreistä melodioista dixieland- ja swingtyylisesti esitettynä. Sisältyypä bändin ohjelmistoon yksi Piilo-barin isännän Asa Savolaisenkin sävellys. Tällaista ”mini big bandin” esittämää musiikkia on mahdollista kuulla Reflassa (su 26.2), ravintola Witissä ( to 1.3.) ja Suomelassa (pe 2.3.) Nämä konsertit ovat 2 setin mittaisia. Näiden lisäksi kuullaan jazzillinen kirkkokonsertti Los Bolichesin kirkossa (ti 28.2.) Tämän konsertin ohjelmisto koostuu pieteetillä jazzilliseen muotoon sovitetuista virsistä sekä negrospirituaaleista. Konsertin tuotto lahjoitetaan Aurinkorannikon ev.lut. seurakunnan toiminnan tukemiseen. Konsertin kesto on noin 1 tunti. Yhtyeen soittajat ovat ammattilaisia ja kokeneita harrastajia. Yhtyeessä soittavat Esa Markku Juutilainen, tenorisaksofoni ja huilu, Juha Lauttamus, trumpetti ja laulu, Ilkka Mäkitalo, klarinetti, alttosaksofoni ja bassoklarinetti, Jorma Suuronen,pasuuna, Ari Saksa, piano, Unto Lappalainen, kontrabasso ja Jukka Valtonen, rummut. Näytteitä bändin esiintymisistä on mahdollista katsoa ja kuunnella facebookista, facebook.com/ dixieharlem.